Aika-avaruutta (2024)
Laulusarja sopraanolle ja pianolle Suvi Nuotion runoihin.

kuva: Minna Leinonen
Aika-avaruutta on kirjoitettu vuosina 2018/2024 säveltäjä Minna Leinosen ja runoilija Suvi Nuotion yhteistyössä. Ensin valmistui Kevätkesän avaruus, joka tehtiin Majaoja-säätiön lied-sävellyskilpailuun vuonna 2018. Suunnitellessaan ensimmäistä liediään työpari häikäistyi toukokuun kirkkaudesta, joka oli "silkkaa valoa, valkeaa kukkaa". Palkitsevasta yhteistyöstä innoittuneina työpari alkoi suunnitella laulusarjaa, joka sisältäisi auringon taivuttaman kevätkesän avaruuden lisäksi myös muita vuodenaikoja. Laulusarja valmistui sopraano Meeri Pulakalle ja pianisti Mirka Viitalalle kantaesitettäväksi Kokonainen festivaalilla kesällä 2024.
Laulusarjan viittä osaa voi esittää erikseen ja vapaassa järjestyksessä, mikä mahdollistaa monia eri painotuksia ja tulkintoja. Tähtiä kuin hiekkaa kertoo elokuun aistillisista tähtiöistä, jotka sädehtivät yhteensulautumisen voimaa. Kuu, jota ei ole kuvaa mustia marrasöitä, joihin ihminen sytyttää avaruuteen saakka ulottuvan keinovalon. Kehtolaulumaisessa Maailmanvaloa-liedissä kapaloidaan maailman lapset sydäntalvella suojaisaan paikkaan, ahomansikankaltaisten ihmeiden varaan. Jo nyt, jo nyt on sopraanon soolo, jossa huhtikuu tulvii, tulevaisuus sulaa ja kaikki näkyy liian kirkkaasti.
Teos on sävelletty Suomen Kulttuurirahaston tuella ja sen osia on esitetty kantaesityksen jälkeen mm. Kaustisen kamarimusiikkiviikoilla Meeri Pulakan ja Niilo Ruotsalan toimesta.
Kevätkesän avaruus (2018)
Kuuntele
Meeri Pulakka, sopraano
Mirka Viitala, piano
Recorded August 3, 2024 at the MusEqual Festival Janakkala by the Finnish Broadcasting Company YLE.
Esityksiä
3.8.2024 klo 19 Kokonainen-festivaali Koulukeskus Välkky, Turenki.
Aika-avaruutta (2024) kantaesitys
Meeri Pulakka, sopraano
Mirka Viitala, piano
Kantaesitys on Lauri Pulakan muistolle.
Yle radioi konsertin suoran lähetyksen.
https://www.kokonainenfestival.fi/
25.1.2025 Kaustisen kamarimusiikkiviikot Kansantaiteenkeskus (osia)
Meeri Pulakka, sopraano
Niilo Ruotsala, piano
29.5.2025 Lied-konsertti Nikolainsalissa, Tampere
Maailmanvaloa (2024)
Heikki Hattunen, tenori
Tuula Hällström, piano
6.6.2026 Arabia kaikuu -festivaali, Helsinki
Meeri Pulakka, sopraano
Niilo Ruotsala, piano